Vastanainut Rouva Wettenranta täällä häävinkkeineen moi!

Olin melko skeptinen morsian. Hääjärkkäilyt eivät olleet lempipuuhaani ja ihmettelin kuinka se tuntui olleen kaikkien muiden mielestä ah niin mukavaa aikaa. ”Häät ovat elämäsi paras päivä” oli todella yleinen lausahdus ja mietin tätä monesti pieni pelko puserossa – entä jos en itse koekaan tällaista fiilistä?

 

Hääpareja on todella monenlaisia ja siten myös häitä. On maistraattihäitä, pieniä intiimejä dinnereitä, on rantahäitä joissa tanssitaan paljain varpain palmujen katveessa, on perinteisiä versioita ja 350 hlön jättiläishäitä. Budjetit vaihtelevat maan ja taivaan väliltä.

Olimme molemmat sulho ja morsian hieman jakomielitautisia häiden suhteen. Tavallaan vähän turhankin rentoja ja joistakin asioista super tarkkoja. Vaikka musiikki oli iso osa häitämme, kokosimme playlistimme häitä edeltävänä päivänä. Häämekon metsästys ei ollut lempipuuhaani ja unohdin lisätä huulipunaa kertaakaan häidemme aikana. Oli tärkeämpääkin…

 

Tuo mainitsemani pelko osoittautui kuitenkin onneksi turhaksi. Päivä ja ilta olivat täynnä rakkautta ja iloa. Hääparilla onkin mielestäni isäntinä suuri rooli juhlien kulussa. Rento pari = rennot juhlat!

Tässä muutama muu vinkkivitonen:

 

♡ klassinen vinkki joka on silti pakko mainita: tee häistäsi teidän eli hääparin näköiset! Unohda mitä äitisi bestis tai bestman haluaisi. Varaudu siihen että jokaisella on oma mielipiteensä! Rakenna omat perinteesi! Jos häämme olisivat olleet kesällä, olisi pukukoodimme ollut tosi rento ja tarjolla olisi ollut pizzaa kiviuunista. Mieti minkälaisissa juhlissa itse viihdyt, ja tee toteutus sen mukaisesti! Ja ei, budjettikaan ei sanele kaikkea, muistakaa luovuus!

♡ vaikka rajan vetäminen on todella haastavaa, niin: seiso kutsuvieraslistasi takana. Ihmiset tulevat pettymään, mutta pääsevät siitä kyllä yli. Varaudu kuitenkin että kuulet supinaa sieltä ja täältä. Raja on kuitenkin aina vedettävä johonkin!

♡ tätä me emme tehneet mutta olisi kannattanut: yhteiset hääpalaverit. Varatkaa esimerkiksi 2h jokaisen viikon sunnuntailta aikaa hääasioille. Näin  ei tarvitse jauhaa joka päivä erikseen pienistä yksityiskohdista. Tekemisestä tulee sekä mielekkäämpää että tehokkaampaa ja jatkuvilta erimielisyyksiltä aka miniriidoilta vältytään näin varmemmin.

pidä huoli energiastasi! Väsynyt morsian tai sulho ei lupaa hyvää häitä ajatellen. Pitäkää jaksamisestanne huolta erityisesti kuukauden verran ennen häitä. Hellikää toisianne! Häiden järkkäämisessä on aina stressiä, joten pikku vastapaino sille tekee poikaa.

koekampaus + koemeikki! Älä pihistä pennejäsi tässä kohtaa. Meikin ja kampauksen kanssa kannattaa olla uskollinen omalle tyylilleen ja etenkin jos meikkaaja/kampaaja eivät ole entuudestaan tuttuja, haluat nähdä kuinka tekeminen luonnistuu. Jos et muutenkaan meikkaa hirveästi, niin unohda sotamaalaukset häissä. Haluat näyttää itseltäsi!

unohda Pinterest! Toki, sieltä on helppo ja kiva hakea inspiraatiota mutta juhlistasi tulee uniikit ja hääparin näköiset kun kaikki ei ole copy pastettu suoraan netin syövereistä. Jos musta kalla on lempikukkasi, niin voit hyvin koristella hääpaikkasi niillä vaikka joku mieltäisi sen surukukaksi. Sinä valitset!

 

fiksaa häämekko kuntoon mahdollisimman lähellä h-hetkeä, jotta ei käy köpelösti. Max pari viikkoa on hyvä sääntö.

rikkokaa rajoja häiden ajankohdan suhteen! Suosittelen valitsemaan päivän yleisten kesälomien ulkopuolelta (juhannuksesta elokuun alkuun). Jos pidät pienemmät häät perheen kesken, niin miksei siihen sopisi esimerkiksi ystävänpäivä helmikuussa, vaikka se osuisikin keskelle viikkoa?

♡ jos sinulla on siihen mahdollisuus niin: palkkaa hääsuunnittelija avuksesi! Ihan turhaan käytät omaa aikaasi vaikkapa oikeanlaisen kutsupaperin metsästämiseen. Kaikkeen ”pikku”säätöön menee tuhottomasti aikaa ja vaivaa ja se, että joku etsii sinulle vaihtoehdot, joista valkkaat mieleisesi, toimii tosi hyvin. Nyt en tosin pysty puhumaan kokemuksesta.

 ♡ älä suunittele liikaa, vaan anna hetkelle tilaa. Meillä iski esimerkiksi kesken hääkuvaustemme nälkä ja hurautimme autolla Mäkkärin drive-in -kaistalle. Koska jäähallin piha on meille tuttu paikka päädyimme sinne syömään ja räpsimään samalla kuvia. Niin näitä kuin myös vakavamielisempiä poseerauskuviamme on ihmetelty somessa mutta ne ovat täysin meitä. YOU DO YOU!

♡ tärkein vinkki: NAUTI JA ELÄ HETKESSÄ! Tämä oli yleisin vinkki jonka sain ja ehdottomasti se tärkein.

 

Unohdinko jotain? Kommentoikaa ja kysykää!

Ensi viikolla on tulossa puolestaan häämatkafiilikset – ja vinkit sen suhteen. All-inclusive vai ei, palmuja vai Islannin luontopolkuja, pitsipikkareita vai nakuilua?

x,

Petra W.

 

 

Hääkuvat: Jesse Väänänen & .TEBIAN