Kuten ehkä tiedätte me yes girlit voimme paremmin tasapainon hallitessa kuin lakkomoodissa. Karkkilakko saa mielemme ja kehomme janoamaan sokeria vaan entistä pahemmin.

Mutta koska mekin haluamme rajoittaa mässäilyämme jollain tapaa, on pitänyt kehittää uusia keinoja.

ENTER:

10 karkin sääntö.

Olen jakanut tämän vinkkini jo aikaisemmin oman blogini puolella ja saanut siitä ison määrän kiitoksia ja hyvää palautetta. Moni on alkuun ollut skeptinen, mutta kokeiltuaan huomannut, että tästä kikkakolmosesta on oikeasti  meille karkkihiirille apua.

 

Olipa siis leffailta, karkkipäivä tai vaikka ahdistava työpuserrus, suuntaamme usein irtokarkkihyllylle. Mutta sen sijaan että kauhoisimme pussiin mielin määrin sokeri/lisäaine-pommeja, onkin valinnat tehty tällä säännöllä hieman hankalammiksi.

10 karkista nautit jokaisesta yksi kerrallaan, etkä kauho niitä suuhusi laput silmillä. Säännöstä tulee myös pikku hiljaa helposti rutiininomaista, etkä tunne enää niin suurta surua ja ahditusta karkkihyllyllä 😉

10 karkkia on namien koosta riippuen noin 100g ja tuo määrä riittää ihan hyvin tuomaan sen ihanan namifiiliksen ja rahaakin säästyy, sillä tämä setti on noin 1€ kieppeillä.

Siispä seuraavalla kerralla karkkihyllyllä, muistakaa tämä vinkki ja kertokaa meille pilasimmeko vai paransimmeko herkkuhetkenne!

 

 

Total
15
Shares

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*