Marraskuu tekee tuloaan ja samalla myös pimeämmät (lue: masentavammat) ajat. Onneksi pian saa alkaa fiilistelemään joulua, ja tulevia hiihtolomia Lappiin. Okei jälkimmäinen on vielä toiveen tasolla, mutta tavoitteista pitää sanoa ääneen, eikö!?

Jotta pidämme mielen sekä tavoitteet talvellakin kirkkaana, on apunamme entistä suunnitelmallisempi viikko- ja kuukausiplääni. Me yes girlit olemme kalentereiden suurkäyttäjiä ja omistamme sellaiset niin fyysisinä kirjoina, seinäkalentereina kuin puhelimemme aplikaatioina.

Nyt haluamme antaa meidän käytännöllisimmät tipsit, joita pyrimme noudattamaan joka kuun alussa. Osa vinkeistä liittyy työelämään ja osa taas jeesaa pitämään kotisi ja vapaa-aikaisi mieluisina.

 

Master list

Sen lisäksi että kalenteristamme löytyy kasa tehtäviä, merkintöjä ja menoja joka kuulle, teemme joka kuun alussa melko randomin listan asioista, jotka tulevat kyseisen kuun kohdalla mieleemme. Marraskuu? Isänpäivä, duunin pikkujoulut, joululahjojen hankinta (kerrankin ajoissa), kummipojan synttärit, auton huolto, talvirenkaiden vaihto ja what not. Ai niin, talvikamat vintiltä alas, kesäkamat vintille. Kuka muu tuntee olevansa oman elämänsä roudari?? Merkkaillaan niitä tarpeellisia muistutuksia kalentereihimme ja pyritään multi-taskaamaan. Saisiko kaikki muistamiset hommattua yhdellä kertaa ja käytettyä auton samalla huollossa sekä renkaidenvaihdossa?

 

Aseta henkilökohtaisia tavoitteita

Tämän voit tehdä melko huolettomasti, eikä siihen tarvitse kulua turhan paljoa aikaa tai eforttia. Duunitavoitteita meistä monilla on jo yllin kyllin, mutta henk.koht. elämään voisimme keskittyä entistä enemmän. Mihin haluaisit keskittyä tässä kuussa? Haluaisitko vähentää puhelimen pläräystä, parantaa ryhtiäsi vai tehdä enemmän ruokaa kotona? Mieti missä haluat petrata ja keskity siihen tämän kuun ajan. Tähän liittyen mainio kirjavinkki on nimeltänsä Happiness Project.

 

Tsekkaa kukkaroosi

Kirjoitimme juuri siitä kuinka pyrimme koko ajan paremmiksi rahan käyttäjiksi. Käy kuun alussa läpi tilisi ja tsekkaa ettet ole unohtanut tärkeitä maksuja. Muistithan myös maksaa ystävällesi takaisin teidän leffatreffeistä? Me yes girlit olemme huomanneet että ”pikku raha” merkkaa. Pienistä puroista muodostuu isompi joki, klisee mutta totta. Jos tilanne näyttää huonommalta kuin oletit, tiedät että tässä kuussa pitää käyttää järjen ääntä aiempaa paremmin. Jos taas toisaalta innostut säästämään normaalia enemmän, voit pyrkiä laittamaan vaikka niinkin pienen summan kuin 50€ sivuun ja päättää skipata vaikkapa kahvilasta ostetut kahvit. Siinäkin säästää jo pitkän pennin.

 

Sovi treffejä ystäviesi ja perheen kanssa

Jottei homma ala tuntua liian kuivalta, sovi myös kivoja treffejä kavereidesi ja perheesi kanssa. Meillä aikuisilla on usein kalenterit niin hurjan täynnä että kivat spontaanit hetket ystävien kanssa jäävät turhan vähiin. Vaikka spontaanius on aina parasta, niin sovitut treffit tuovat myös ihanaa vaihtelua arkeen. Osaat varautua ajallisesti (ja rahallisesti) asiaan ja jaksat painaa harmaan viikon läpi kun perjantaina odottaa keilailu + meksikolainen dinneri frendiporukalla. Myös ns. ilmaistreffit kuten kävelylenkit ovat yes girlin suursuosikkeja! Kivojen aktiviteettien ei tarvitse maksaa paljoa, luontoäitikin lienee tästä samaa mieltä.

 

 

Teknologian siivo

Tästäkin olemme puhuneet aiemmin täällä. Etenkin jos olet alalla jossa teet paljon töitä puhelimella, läppärillä, mailitse, kameralla yms. niin teknologiasiivo tekee mielelle niin hyvää. Teknologia kaikkine sisältöineen kasaantuu helposti kunnon jätevuoreksi! Nappaa tuolta linkin takaa helpot vinkit siihen kuinka pitää tämänkin elämän osa-alueen siistinä ja sitä myötä myös inspiroivana.

 

Kodin siivo

Sanomattakin on selvää, että elämä on kivempaa kun kotona on siistiä. Jos alkukuusta ottaa aikaa kodin perinpohjaiseen siivoukseen, riittää tämän jälkeen huolettomampi rätin heiluttelu, vessan pesu ja imurointi. Ota täältä meidän kattava lista käyttöösi, niin siivous sujuu organisoidummin ja voit kenties antaa pari nakkia kämppiksellesi. Järkeä saa käyttää, emme tietenkään pese esimerkiksi verhoja joka kuun alussa – osa listamme huomioista on pikemminkin vuosisiivoa varten. Joka tapauksessa myönnämme olevamme huomattavasti mukavampia tyyppejä silloin kuin kotimme ovat siistejä ja uskomme että teistä löytyy monta sielunsiskoa. 😉

 

Muista itseäsi

Kaiken tämän jälkeen on aika hemmotella itseään. Tykkäätkö kenties käydä yksin leffassa tai rakastatko kasvohoitoja? Ota aikaa itsellesi äläkä pode huonoa omaatuntoa pennosista, jotka itseesi kulutat.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*