Et koskaan tiedä niin paljon, ettetkö voisi oppia jotain uutta.

Vai mitä?

Joka kerta opetellessasi uutta, neuronien eli hermosolujen määrä sekä niiden välittämät impulssit aivoissasi kasvavat.

Uuden oppiminen ei ole iästä kiinni. Tutkimusten mukaan varttuneet oppivat kylläkin hitaammin, mutta oppiminen on pysyvämpää ja syvällisempää, sillä apunamme on elämänkokemuksemme sekä elämänviisautta.

Kuulemme nykyään paljon murinaa siitä, kuinka työpaikkoja vaihdetaan kuin sukkia eikä jakseta keskittyä yhteen asiaan. Pointtinsa tässäkin mutta samalla meistä on hienoa, että nykypäivänä monet keski-ikäiset kouluttautuvat täysin uuteen ammattiin tai uskaltautuvat lähteä jahtaamaan unelmiaan.

 

yes girl haluaa ottaa mallia menestyneistä ihmisistä, joita monia yhdistää uteliaisuus ja halu oppia uutta. Haluamme lukea kirjoja, tutkia netistä mielenkiintoisia aiheita, kouluttautua, etsiä itsellemme mentoreita (kenties olla joillekin mentoreita) ja keskustella ystäviemme kanssa muustakin kuin päivän säästä. Me tykkäämme olla meitä viisaampien seurassa, sillä opimme aina jotain uutta.

Tykkäämme myös viettää aikaa lasten kanssa ja ottaa mallia heidän avoimesta tavastaan katsella maailmaa, ihmisiä ja asioita. Säilykäämme siis ikuisesti lapsina, niin uudenkin oppiminen käy helpommin.

There is much to admire about the way children learn, with open minds and fewer worries about mistakes!

 

Uuden oppiminen aikuisiällä on hyväksi meille koska

– Se parantaa aivojen toimintaa
– Se pitää mahdollisesti Alzheimeria tai muita dementian muotoja loitolla
– Se on voimaannuttavaa
– Se nostaa itsetuntoamme
– Se voi lievittää yksinäisyyttä uusien tuttavuuksien myötä

 

Kuten jo sanottua, ikä on puolellamme. Olemme kokeneempia ja kurinalaisia kuin lapsena (toivottavasti). Meillä on ollut aikaa oppia virheistämme mikä tekee meistä päättäväisempiä.

Me yes girlit aloitimme alkukesällä uuden harrastuksen, josta on kiittäminen ihanaa Vitamin Wellin tiimiä. Lajin arvasitkin jo varmasti postauksemme kuvista 😉

Vitamin Well järjesti nimittäin Tukholmassa makean tennisturnauksen, johon pääsimme ottamaan osaa. Kriseldahan luuli aluksi, että meidät kutsuttiin KATSOMAAN turnausta eikä pelaamaan siinä. HA! Olemme molemmat täysin aloittelija-tasolla, joten halusimme ottaa ennen reissua muutaman yksitystunnin ja nyt olemme aivan koukussa. Jos jotain olemme oppineet, on se, että tennis on ah niin h a a s t a v a laji!

 

Yhdessä tekeminen rohkaisee

Uuden oppiminen on usein myös sosiaalinen kokemus. Erilaisissa harrasteryhmissä kohtaa ihmisiä, joilla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita. Hello parhaimmat deittiapajat!

Tykkäätkö maalata? Vuorikiipeillä? Runoilla? Ajaa rallia? Suunnitella vaatteita? Valokuvata? Mikä saa sinut nousemaan aamulla ylös sängystä innoissasi? Haluatko opetella jonkin uuden kielen? Tai aloittaa tenniksen, kuten me teimme.

Harrastukset auttavat meitä hidastamaan tahtia ja varaamaan aikaa erityisesti sellaisille asioille, jotka eivät ole työhön liittyviä. Meillä yes girleillä on tässä vielä paljon opittavaa! Työt eivät saisi mennä niin usein harrastuksiedn edelle.

Uuden harrastuksen tai etenkään liikuntalajin aloittaminen tulisi olla meille jokaiselle mahdollista, olipa ikämme mikä tahansa. Jostain syystä uusien lajien pariin ei silti uskalleta enää aikuisiällä läheskään yhtä rohkeasti kuin lapsena. Pelkäämme, ettemme pärjää ja että tasomme ei ole tarpeeksi hyvä.

Syy siihen, miksi monien aikuisten on vaikea oppia uutta tuntuu olevan myös siinä, ettemme ole tarpeeksi kirkkaassa ja rennossa mielen tilassa. Huomiomme on pääosin mielessämme risteilevissä ajatuksissa, joiden vuoksi tiedostamattamme juoksemme turhanpäiväisen ajattelun oravanpyörässä.

Selkeä mieli on ylivoimainen etu missä tahansa asiassa. Kun mielemme on tyyni, olemme vastaanottavaisia uudelle tiedolle ja pystymme omaksumaan sekä soveltamaan sen välittömästi paremmin.

Pohtiessamme, miksi lapset ovat tehokkaampia uuden oppioita, huomaamme että he tekevät juuri päinvastoin kun aikuiset. Lapset eivät tee turhanpäiväistä ja stressaavaa ajattelutyötä mielessään, vaan elävät täysin hetkessä. He eivät myöskään tietoisesti yritä sovittaa kuulemaansa nykyiseen ymmärrykseensä vaan ovat uudelle tiedolle.

Goals AF!

 

 

Tenniksen aloitus on ollut meille oiva esimerkki siitä, että tällaisten sovittujen työn ja kodin väliin sijoittuvien rajoituksien (aka sovitut tennistunnit) asettaminen on tärkeässä roolissa niin arjen rakennuspalikkoina kuin myös kehon ja mielen hyvinvoinnin kannalta.

Muistakaa myös hyväksyä se, ettei kasvu eikä oppiminen useinkaan tapahdu ilman epämukavuuden tunnetta. Ne pallot ovat nimittäin pomppineet aivan minne sattuu ja vieruskentille on huudeltu anteeksipyyntöjä usein.

Ota siis kirja tai puhelin käteesi, lue, opi tai sovi ystäväsi kanssa vaikkapa lintujen bongaus -treffit.

Let’s all be brave enough to be bad at something new! 

 

 

Total
8
Shares

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*