Syyskuuhun on vielä muutama hassu päivä mutta kelistä on tullut jo tosi syksyinen. Hello villasukat, kynttilät ja tunnelmalliset illat teekupposten äärellä. Okei, tunnelmallisuus on välillä hakusessa työkiireiden myötä, mutta siinä meille jokaiselle tavoitetta.

Zen koti-illat on syksyssä parasta, eikö vaan?

Olemme aikaisemminkin puhuneet siitä, kuinka ihonhoitorutiinimme muuttuu paljonkin vuodenaikojen mukaan. Kesäksi kaapin perukoille jääneet öljyt kaivetaan esiin ja huulirasvoja löytyy nyt jokaisen kassin pohjalta.

Winter is coming☃️

 

Halusimme jakaa teidän kanssa meidän uusia ihonhoidon ehdottomia lemppareita, jotka kesäisistä karkkiväreistä huolimatta sopivat syksyiseen ihoon paremmin kuin hyvin. Ei mitään keskinkertaisia vinkkejä, vaan pelkkää #yesgirlAPPROVES kamaa😍

Joukosta löytyy yksi kotimainen kulttibrändi, jonka nimeen me yes girlit usein vannomme ja sehän on tietty Lumene. Lumenen Hehku kauneusöljy on ravitseva & uudistava tehohoito, joka hoitaa ja ravitsee kuivintakin ihoa. Me tykkäämme käyttää öljyjä talvella tippa meikin alle päivisin, mutta parhaimman tuloksen tästä saa kun sen antaa tehdä taikojaan iholla yön aikana. Tyrniöljyä sisältävä heleyttävä koostumus auttaa parantamaan ihon sävyä, tekee siitä paaaljon tasaisemman ja nimensä mukaisesti hehkuvamman. Talven must-tuote #1!

 

 

Sitten niiden nuorempien brändien pariin, joista olette saattaneet jo kuulla ainakin KORASTA. KORA Organics luonnonkosmetiikkasarja on huippumalli Miranda Kerrin (camoon mikä nainen!) upea tuotemerkki, joka on nuoresta iästään huolimatta vallannut jo maailmaa. Miranda luottaa holistiseen lähestymistapaan kehon sisäisessä sekä ulkoisessa hyvinvoinnissa. Miranda on sanonut, että hänestä hauskinta on kehittää uusia tuotteita ja toimia koekaniinina – ”kaikki tuotteemme testataan minulla, ei eläimillä” sanoo hän. 

Koran luoja on myös todennut, että hänelle on tärkeää, että tuotteet eivät pelkästään tuota tuloksia, vaan levittävät myös positiivista energiaa ja ripauksen taikaa.

yes girl LOVES!

Saimme Koran valikoimasta testiin tuotteita, ja kas kummaa melkeinpä kaikki saivat paikan kylppärimme kaapista (huom! kyseessä ei ole kaupallinen yhteistyö). Lemppareita ovat energisoiva sitrussuihke (jota Mirandan tavoin suihkimme kasvoillemme erityisesti aamuisin), hellävarainen putsari, palkittu vartaloöljy sekä aromaterapeuttinen chakraöljy.

Huomaatteko että syksyn lempparimme ovat kovin öljypitoisia? Välillä on vaikea muistaa missä vaiheessa mitäkin tuotetta tulisi käyttää ja öljyjen kohdalla olemme oppineet, että se tulisi ihonhoidossa jättää aina viimeiseksi. Tämä siksi, jottei öljy blokkaa sen päälle lisättyjä tuotteita.

Erityismaininta tuolle ihanalle pikkuiselle santelipuuta sisältävälle Heart Chakra -eteeriselle öljylle. Sipaisimme sitä viimeksi tänään ranteillemme ja kaulallemme ennen tärkeää palaveria. Ihanan rauhoittavaa! Öljyn pakkauksessakin ohjeistetaan:

Feed your MIND with positive affirmations and self-love

 

Lisää syötävän suloista ihonhoitoa löytyy englantilaiselta luonnonkosmetiikkasarjalta nimeltä Bybi Beauty.

Sarja on valikoimaltaan simppeli ja hinnaltaan todella passeli. Sarjan kallein tuote taitaa olla vajaa 39€. Kolme tuotetta ovat hetkessä vieneet sydämemme ja ne ovat tässä: Plumper huulivoide, Babe Balm monitoimivoide sekä Detox Dust puhdistava kasvonaamio.

Huulirasva tuoksuu taivaalliselle sen eteeristen piparminttu- ja veriappelsiiniöljyjen ansiosta. Rasva stimuloi verenkiertoa huulissa, tehostaen huulten täyteläisyyttä. Sheavoi puolestaan sulkee kosteuden huuliin ja saa aikaan hienovaraisen kiillon. Söpö pakkaus on valmistettu biohajoavasta sokeriruokosta.

Olemme kesällä käyttäneet paljon jääkaapissa säilyttämiämme sheet-maskeja, mutta halusimme nyt kesän rientojen ja hikoiluiden jälkeen jotain syväpuhdistavampaa. Bybi Beautyn Detox Dust Powder on jauhemainen ja juurikin syväpuhdistava kasvonaamio, joka on super riittoisa. Epäpuhtauksia imevä naamio syntyy teelusikallisesta jauhetta sekä tilkasta vettä, hunajaa tai muuta valkkaamaasi base-tuotetta. Naamio sisältää aktiivihiiltä, joka hoitaa stressaantunutta ihoa vieden samalla papaijaentsyymien ja kaoliinisaven avulla pois epäpuhtauksia. Tämän jälkeen iho tuntuu kuin uudesti syntyneeltä!

Bybin yksi suosituimmista tuotteista on kuitenkim Babe Balm, joka on paras monitoimivoide luonnonkosmetiikan maailmasta jotka olemme koskaan testanneet! Trust us! Voide toimii kolmella tavalla: korostustuotteena, kosteuttajana ja puhdistusaineena. Voit käyttää sitä melkeinpä minne tahansa! Kynsinauhat, kyynärpäät, jalkapohjat, posket.. Babe Balm kosteuttaa ja pehmentää mihin sitä laitatkaan. Kaiken lisäksi tuote tuoksuu ja näyttää hieman kuin persikkasorbetilta.

NAM!

 

Olemme aivan ihastuneita näihin kauniisiin mutta silti toimiviin luonnonkosmetiikkabrändeihin! Upeaa brändäystä, ihan yes girlien näköistä vai mitä sanotte?

Ja kuten aina, meille saa laittaa vinkkejä teidän lemppareista! Me kuunnellaan ja ollaan mieluusti koekaniineina kun tavoitteena on hyvinvoiva iho ympäri vuoden.

Pus,

Petra & Kriselda

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*