Pride-teeman kunniaksi haluan vierailevana kirjoittajana jakaa teille yes girl –blogin lukijoille oman tarinani sekä pohdintaa kuulumisesta seksuaalivähemmistöön. Haluan heti alkuun selventää, että sukupuoli-identiteetti ja seksuaalisuus ovat kaksi eri asiaa. Itse koen olevani muunsukupuolinen ja tarkemmin sanottuna genderqueer (ei-normatiivinen sukupuoli). Seurustelen tällä hetkellä naisen kanssa.

 

 

Asuin lapsuuteni pienellä paikkakunnalla Hyvinkäällä. Muistan yläasteella miettineeni muiden alkaessa seurustella, mikäköhän siinä on, kun kukaan poika ei enää kiinnosta. Tällöin ihastuin myös ensimmäistä kertaa naiseen. Ihastukseni tokaisi minulle kerran, että: ”mieti jos me oltais lesboja”. Menin silloin aivan puihin, mutta samaan aikaan se tuntui todella hyvältä ja mietin, oliko se häneltä jokin vihje vai vaan heitto. Kyseinen tunne vahvisti kokemustani siitä, että todella pidän naisista. Minulla ei kuitenkaan ollut rohkeutta kertoa tunteistani, joka on kaduttanut jälkeenpäin. Tulin silloiselle parhaalle ystävälleni kaapista ollessani 18-vuotias.  Hän otti asian hyvin ja puhelun jälkeen olin todella huojentunut. Hän ei pitänytkään minua täysin friikkinä ja halusi olla vielä ystäväni. En Hyvinkäällä tuntenut ketään seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ja yritin ehkä senkin takia laittaa itseäni tietynlaiseen muottiin ja olla joku mikä ei kuitenkaan tuntunut sisimmässä hyvältä. Tunsin häpeää erottua liikaa joukosta pukeutumalla poikien vaatteisiin, jonka takia koitin vain parhaani mukaan sopeutua joukkoon.

 

 

Muutin Helsinkiin 20-vuotiaana ja tällöin tyylini alkoi muokkautua enemmän omanlaisekseni. Naiselliset topit ja korkeat saappaat sai jäädä ja tilalle tuli farkut ja poikamaiset hupparit ja t-paidat, jolloin oloni oli heti paljon vapaampi. Helsinki oli asuinpaikkana paljon suvaitsevaisempi, ja sain heti samanhenkisiä ystäviä, joiden kanssa pystyi jakamaan asioita seksuaalisuuteeni liittyen. Helsingissä aloin myös ensimmäistä kertaa seurustella vakavasti tytön kanssa. Olin onnellinen, mutta samalla minua pelotti, sillä en ollut uskaltanut vielä kertoa vanhemmilleni suuntautumisestani. Puoli vuotta seurustelun jälkeen oloni kävi liian tukalaksi, enkä enää pystynyt pitämään asiaa salassa. Soitin itkien vanhemmilleni, ja he huolestuen kysyivät en kai ollut sekaantunut mihinkään huumejengiin! Kerrottuani lesboudesta äiti huokaisi helpotuksesta ja kertoi jo huomanneensa tämän puolen minusta. Tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Olin kuullut ystäviltäni kamalia tarinoita kuinka vanhemmat olivat jopa hylänneet heidät totuuden paljastuessa. Olen onnekseni saanut aina olla oma itseni ja pukeutua haluamiini vaatteisiin eivätkä vanhempani ole puuttuneet seurustelusuhteisiini.

 

 

 

Olin aina se lapsi, joka mieluummin leikki autoilla ja prätkähiirillä kuin barbeilla. Monet saattavat hämmentyä siitä olenko mies vai nainen, sillä sitä ei ehkä nopeasti katsottuna itsestäni erota, mutta en koe kuuluvani kumpaankaan kategoriaan. Elämme sukupuolinormatiivisessa yhteiskunnassa, jossa meidät jaetaan vain kahteen eri sukupuoleen, vaikka todellisuudessa sukupuolia on lukematon määrä erilaisia. Jo nuorena mennessäni uimalaan minulle annettiin avain poikien puolelle. Häpesin sitä, kun jouduin usein selittelemään väärinymmärryksiä. Julkiset vessat ja uimahallit ovat monesti juuri niitä pahimpia paikkoja joita on tietoisesti joutunut jopa välttelemään. En ole ollut myöskään sinut vartaloni kanssa, vaan olen aina miettinyt sen olevan liian naisellinen. En poissulje sitä, että voisin tulevaisuudessa esimerkiksi muokata rintakehääni maskuliinisempaan suuntaan. Yhteiskunta asettaa paineita siitä kuinka meidän pitäisi asettua tiettyihin raameihin. Minulla on ollut usein tunne siitä, etten koe kuuluvani mihinkään. Olen kuitenkin oppinut pikku hiljaa hyväksymään itseni, vaikka toki on edelleen asioita, joita joudun tulevaisuudessa työstämään. Toivoisin, että henkilötietojen sukupuoli-kohtaan lisättäisiin vaihtoehto ”muu”, jolloin ei tarvitsisi aina valita kahden väärän vastauksen väliltä. Tämä estäisi tehokkaasti myös ulkopuoliseksi joutumisen kokemuksia yhteiskunnassamme. Vielä on siis paljon työstettävää niin kuin esimerkiksi trans-lain uudistus, joka pakottaa transsukupuolisen ihmisen todistamaan lisääntymiskyvyttömyytensä, jotta sukupuolimerkinnän voi virallisesti vaihtaa. Käytännössä he joutuvat käymään läpi sterilisaation, joka loukkaa julmasti ihmisoikeuksia. Euroopan komissio on antanut Suomelle huomautuksen tämän hetkisestä lainsäädännöstä.

 

 

Olen kuitenkin onnellinen, että Suomi on ottanut suvaitsevaisuuden kohdalla askeleleen eteenpäin mm. hyväksymällä tasa-arvoisen avioliittolain. Pride oli tänä vuonna näkyvämpi kuin koskaan ja kulkueeseen osallistui ennätysmäärä ihmisiä; jopa 100 000 marssijaa! Annetaan kaikkien rakastaa ja olla mitä haluaa sekä kohdellaan kaikkia tasa-arvoisesti. Koskaan emme voi tietää mitä toinen käy sillä hetkellä läpi, joten ollaan toisille lempeitä ja armollisia. Rakkaus voittaa!

 


KARO AHOPELTO

Opiskelija, sisällöntuottaja

 

Instagram: @karoahopelto

 

Total
254
Shares

1 comment

  1. Hmmm…ehkäpä se hyvinkäällä oleva erilainen henkilö oli sun kuntonyrkkeily treenien valmentaja 🙂

    T: Ma illan koutsi joka miettiny elämässä mm seksuaalisuutta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*