Miksi anteeksi antaminen on välillä niin vaikeaa? Toisille meistä voi olla vaikeampaa antaa anteeksi itselle ja osalle taas, antaa anteeksi muille. Molemmat ovat yhtä tärkeitä. Tänään puhutaan kolmannesta superpowerista. Olen aiemmin puhunut mindfulnessista, sekä itsensä rakastamisesta. Kolmas nykypäivän superpower on anteeksiantaminen.

Emme voi muuttaa menneitä. Voimme ainoastaan oppia siitä, ja muistaa nämä opit jatkossa. Loppupeleissä anteeksianto on aina itselle. Se on tavallaan ”lupa” jättää menneet taakse ja jatkaa eteenpäin. Se on itsestä huolehtimista. Tie vapauteen. Se on valinta. Valinta, mikä pitää ehkä tehdä joka päivä. Siihen ei tarvita välttämättä kahta henkilöä, niin sanotusti tekijää ja uhria, vaan se voi olla todella henkilökohtaista. Siihen ei tarvita anteeksi pyytämistä. Usein ajatellaan, että jotta voi antaa anteeksi, toisen pitää pyytää anteeksi. That’s not the case. Itseasiassa nämä kaksi eivät liity toisiinsa ollenkaan. Todellista rohkeutta ja vahvuutta on antaa anteeksi jollekulle, joka ei ollut pahoillaan ja hyväksyä anteeksipyyntö, jota ei ole koskaan saanut.

 

 

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tässäkin, harjoittelu tekee mestarin.

Mitä enemmän vaatii itseltään ja mitä enemmän pyrkii täydellisyyteen, sitä useammin yleensä tarvitaan myös anteeksi antamista itselle, sekä itse myötätuntoa. Kun odotukset itseä kohtaan ovat ehkä välillä liiankin korkealla, joutuu ehkä myös kokemaan pettymystä melko usein. En tarkoita, että odotukset itseä kohtaan ovat huono asia, vaan, että on tärkeää harjoitella itse myötätuntoa ja anteeksiantoa.

Mieli saattaa täyttyä negatiivisista tuntemuksista itseä kohtaan ja menneisyyden tapahtumista, kuten omasta mielestä vääristä valinnoista, tai esimerkiksi että ei ole siinä tilanteessa elämässään missä toivoisi olevan. Saatat tuntea häpeää, syyllisyyttä, katkeruutta tai itseinhoa. Pahimmassa tapauksessa velloa näissä tunteissa jopa viikkoja tai vuosia. Voit vaan antaa itsellesi anteeksi, nämä ”virheet” tai omat odotukset, joita et ole täyttänyt.

 

 

Yhtä lailla saattaa jäädä jumiin samanlaisiin tuntemuksiin, jotka joku toinen on aiheuttanut esimerkiksi loukkaamalla tai väärin kohtelemalla. Saatat käydä läpi tapahtunutta uudestaan ja uudestaan, päästämättä irti. Sinulla on paha olla. Sen sijaan, että toivoisit toisen kokevan tämän pahan olon, koita ymmärtää kyseistä henkilöä. Ja sen jälkeen,  antaa anteeksi.

Oli asia mikä tahansa, jokainen meistä ansaitsee anteeksiannon.

Our souls deserve peace.

 

 

Vaikeissa tilanteissa tärkein asia on tiedostaa omat tunteet ja käsitellä ne, sen jälkeen itselle sopivan ajan kuluttua, siirtyä eteenpäin. Eteenpäin siirtyminen edellyttää anteeksiantamista. Negatiiviset tunteet kuten viha, ovat toinen tapa ”pitää kiinni ”, ja tehdä jostain ”tärkeää”.

Olen kuullut sanonnan, että anteeksi antaminen on yksi vahvimmista rakkauden osoituksista itseä kohtaan. Rakasta itseäsi niin paljon, että päästät irti myrkyllisistä, negatiivisista tunteista sisälläsi ja korvaat ne positiivisilla tunteilla, rakkaudella, hyväksynnällä ja myötätunnolla. Ilman anteeksiantoa ei ole rakkautta, ja ilman rakkautta ei ole anteeksiantoa.

Oli sitten kyse anteeksi annosta itselle tai toiselle, se ei automaattisesti tarkoita, että tapahtunut on ok, olet samaa mieltä, luotat ihmiseen tai että ymmärrät. Se tarkoittaa vain sitä, että et enää jossittele tai kyseenalaista. Niinpä voi ainoastaan hyväksyä sen, että asia on tapahtunut ja siirtyä eteenpäin.

It’s about being nice to yourself, not about being nice to them.

 

 

Tässä on muutamia minun vinkkejä tämän taidon opetteluun ja taitamiseen.

  • Löydä myötätuntoa. Itseä ja toista kohtaan.
  • Ole tietoinen. Kivun ja negatiivisten tunteiden sijaan, koita nähdä tapahtunut tienä kasvuun ja oppimiseen.
  • Päätä, että olet mieluummin onnellinen kuin oikeassa.
  • Katso tilannetta joka kulmasta, koita nähdä tilanne myös toisen silmin. Muista, että jokainen meistä elää omaa itse rakentamaansa todellisuutta. Vältä olettamuksia, joiden totuudesta et voi olla varma ja ole avoin.
  • Mene nyrkkeilytunnille tai crossfit treeneihin, siivoa kämppä lattiasta kattoon, ota jääkylmä suihku. Puhu. Tee jotain mikä helpottaa oloa.
  • Muista, että et tule edes muistamaan tätä. Onko järkevää käyttää aikaa ja energiaa johonkin jota et tule melko varmasti edes muistamaan muutamien vuosien päästä? Riippuen tietenkin siitä, että millainen asia on kyseessä. Mitä voit tehdä nyt, on antaa anteeksi.
  • Muista, että se mihin keskityt se kasvaa. Anna jokaiselle uusi mahdollisuus, aloita puhtaalta pöydältä ja odota aina parasta, saatat yllättyä.
  • Rakasta itseäsi.

 

Kuvat: Sara Lepistö

 


NOORA FISHER

Opiskelija, bloggaaja ja barista

 

Instagram: @nooraeveliiina

Blogi: Noora Fisher

 

Total
10
Shares

2 comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*