Muistatte ehkä, kun aiemmin kirjoitin siitä, että miten mindfulness on nykypäivän superpower? Tänään puhutaan toisesta superpowerista, nimittäin oman itsen rakastamisesta. Se jos mikä, vaikeaa onkin. Liian monille meistä on helpompaa löytää itsestään vikoja kuin kehua itseään. Nyky-yhteiskunta ja kulttuuri aiheuttavat meille paineita ja vaatimuksia. Iso oivallus onkin se, että epävarmuudet ja viat, joita näemme itsessämme, eivät ole olleet olemassa aina, ne ovat todella yksilöllisiä ja oikeasti kukaan muu ei näe niitä samalla tavalla kuin me itse. Ne syntyvät vuorovaikutuksessa yhteiskunnan ja kulttuurin kanssa, kun peilaamme itseämme mediassa esiintyviin henkilöihin, kirjoituksiin ja oikeastaan kaikkeen mitä ympärillämme tapahtuu. Ilman tätä vuorovaikutusta, ei olisi epävarmuuksia tai vikoja, ainakaan samalla skaalalla kuin tällä hetkellä.

 

 

 

 

Ota askel taaksepäin ja tsekkaa tilanne; tiedäthän, ettei kukaan tai mikään ole niin täydellistä kuin miltä sosiaalisessa mediassa vaikuttaa. Usein haluamme sitä, mitä jollain toisella on, mutta meillä ei ole. Ajattelemmeko, että elämä olisi parempaa, tai olisimme onnellisempia, jos näytämme ”joltain” tai jos olisimme enemmän ”jotakin”? Mitä jos puutteiden tai heikkouksiemme korjaamisen sijaan, opettelisimme rakastamaan niitä? Se ei tee meistä laiskoja tai tarkoita sitä, että emme pysty enää ikinä kehittämään itseämme. Se tekee meistä parempia rakastamaan toisia, meille rakkaita ihmisiä. Kun rakastamme ja hyväksymme itsemme, olemme myös helpompia rakastaa.

 

 

Epätäydellisyyden, pienien virheiden ja aitouden näyttäminen ja hyväksyminen on seksikästä ja todella kiinnostavaa. Koska se on itsevarmuutta ja itsen rakastamista. Olisi aika tylsää olla täydellinen.  Ja vaikka tämä kuulostaakin kliseiseltä- elämä on liian lyhyt sille, että omat epävarmuudet määrittävät meitä, rajoittavat elämäämme tai estävät meitä tekemästä jotain. Jokainen meistä kokee epävarmuutta, eikä kukaan meistä ole hyvä kaikessa. Niinpä, huolimatta epävarmuuksista tai heikkouksista;

Ole rohkea, ja uskalla tehdä juuri se juttu, mikä pelottaa! Oman mukavuusalueen ulkopuolella on best place to be.  Siellä on jännittävää, mutta samalla se on paikka kasvulle, oivalluksille ja uuden oppimiselle, siellä heikkouksista voi kasvaa vahvuuksia.

 

 

 

 

Jos haluat lisää rakkautta ja positiivisia viboja elämääsi, minulla on takataskussa muutama hyvä vinkki. Sehän on niin, että se mihin keskitymme, kasvaa elämässämme. Kun keskitymme hyvään, hyvä kasvaa. Right?

  1. Puhu itsellesi niin kuin puhuisit ystävillesi, koska ansaitset sen. Ole rohkaiseva, kehuva ja rakastava, usko itseesi ja muista myös olla ymmärtäväinen ja myötätuntoinen itseäsi kohtaan.
  2. Anna anteeksi itsellesi. Virheet ovat inhimillisiä ja jokainen meistä tekee niitä. On hedelmällisempää antaa anteeksi itselle, syyttelyn tai pettymyksen sijaan. Sen lisäksi, jokainen epäonnistuminen opettaa meille jotakin, arvostetaan sitä.
  3. Vältä turhaa valittamista. Valittaminen johtaa negatiiviseen mielentilaan ja voi ohjata meidät ”etsimään” jotain valittamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin positiiviset ja rohkaisevat parannusehdotukset ja ideat, jotka ovat sallittuja ja suotavia.
  4. Unohda asiat joihin et voi vaikuttaa. Menneiden murehtiminen tai tulevaisuuden asiat joihin ei voi vaikuttaa, vievät turhaan energiaa ja aiheuttavat stressiä. Sen sijaan asiat joihin voit vaikuttaa, work on them.
  5. Tee enemmän asioita, joista nautit ja jotka tekevät sinut onnelliseksi. Pidä huolta itsestäsi ja hyvinvoinnistasi. Muista laittaa itsesi välillä ykkössijalle.
  6. Ole kiltti, ihan kaikille. Ikinä ei voi tietää mitä muut ihmiset käyvät läpi. Ja kun on kiltti ja arvostaa muita, yleensä saa samanlaisen vastauksen. Jos on jotain sanottavaa, sano se suoraan, selän takana puhumisen sijaan.
  7. Ympäröi itsesi rakastavilla ja positiivisilla ihmisillä. Ihmisillä, jotka uskovat sinuun, kannustavat sinua ja tukevat sinua hetkenä minä hyvänsä.
  8. Ole rehellinen itsellesi ja muille. Elä omien arvojesi ja normiesi mukaan ja pidä niistä kiinni. Unelmoi ja aseta tavoitteita. Tee töitä niiden eteen ja usko itseesi.
  9. Muista, että kaikilla on huonoja päiviä. Arvosta niitä, opi niistä ja koita löytää jotakin hyvää ja positiivista jokaisesta hetkestä ja päivästä. Pian huomaat, kuinka elämäsi on täynnä hyvää.
  10. Rakasta! Rakasta itseäsi ja rakasta muita. Rakasta muita juuri sellaisina, kun he ovat, ja rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Heikkouksineen ja virheineen, olet ainutlaatuinen, sinä. <3

Vinkkejä voi lähteä toteuttamaan yksi kohta kerrallaan esimerkiksi asettamalla päiville tai viikolle kerrallaan tavoitteita, harjoittelu tekee mestarin. Läsnäolo ja tietoisuus auttavat sinua saavuttamaan tämän super powerin. Love rules!

 

 

Kuvat: Sara Lepistö

 


NOORA FISHER

Opiskelija, bloggaaja ja barista

 

Instagram: @nooraeveliiina

Blogi: Noora Fisher

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*