Raskaana monet asiat ovat yllättäneet – mukaan lukien omat ajatukseni. Yhdeksän kuukautta tuntemattomassa tilanteessa on pitkä aika.


Sen aikana voi kokea mm. huijarisyndrooman. Kun kävimme neuvolassa ensimmäisen kerran, tuntui, että olisin esiintynyt jossain showssa tai että olin täysin väärässä paikassa, valeroolissa. On edelleen mahdollisuus etten ole raskaana, ja raskaustestit ovat huijanneet, ajattelin. Vien ihan turhaan näiden kaikkien ihmisten arvokasta aikaa.



Vatsan hiljalleen kasvaessa ja vauvan liikkeiden tuntuessa epäusko on kadonnut, mutta tilalle on tullut kaikenlaisia muita vieraita ajatuksia. Facebookin vauvaryhmissä saa arvokasta vertaistukea, mutta siellä voi tulla myös täysin hulluksi. Olen vertaillut omaa vatsaani muiden odottajien raskauskuvien kanssa, ja kokenut todellista huolta, miksei omani ole kasvanut vielä yhtä suureksi. Olen meinanut tukehtua sushibuffetissa kasvismakiini kun olen samaan aikana lukenut erään ryhmäläisen hätäpäivitystä siitä, kuinka hän söi vahingossa palan merilevää. Olen pyöritellyt silmiä muiden ”tyhmille” kysymyksille ja kysynyt seuravaaksi itse jotain vieläkin järjettömämpää.


Eivätkä huolet rajoitu raskaana vain sikiön vointiin tai siihen, tekeekö raskausaikana kaiken oikein. Kauhuajatukset yltävät jo nyt pitkälle tulevaisuuteen kuten siihen, miten pärjäämme vauvan kanssa. Olemmeko hyviä vanhempia ja tuleeko lapsestamme onnellinen.

Kaikkea sitä tulee miettineeksi raskaana. En halua edes tietää mitä asioita pyörii päässäni sitten kun lapsi on oikeasti täällä…


Kuvat: Wilma Rytkönen


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*