Ei voi sanoin kuvailla tätä kiitollisuuden määrää, kun saamme jälleen palata näihin bootcamp-kuviin ja tunnelmiin! Unelmat on tosiaan tehty toteutettaviksi, eikä bootcampin toinen päivä ollut poikkeus. Jos missasit, mistä on kyse, niin tsekkaa täältä maaginen ykkösosa.

 

Bootcampin toinen päivä oli omistettu meidän yhteistyökumppanille Vuokkosille. Rakensimme päivän kulun teeman, eli kuukautisten ympärille.

 

 

Ohjelmassa oli heti aamusta kevyttä liikuntaa ja koska tykkäämme silloin tällöin treenata tyhjään mahaan, niin aamu alkoi SUP Fit & Balance –tunnilla.

Heräsimme leirin kakkospäivänä aamutuimaan ja suuntasimme silmät ristissä minibussillamme kohti Valkjärveä. Siellä meitä odotti kasa SUP-lautoja ja Erimoverin ohjaaja Jonna.

Kun kaikki olivat löytäneet itselleen laudan ja sopivan pituisen melan, meloimme yhdessä järven toiselle puolelle.

Aamu-usvassa treenaaminen oli i-ha-nan freesiä (hello happirikas ilma!) ja treeni kolmemetrisen laudan päällä oli sopivan haastavaa heti aamusta. Oman coren ja syvien lihasten aktivointi oli juuri sitä mitä kaipasimme edellispäivän aktiviteettien rinnalle.

 

 

Jos et ole koskaan testaillut suppausta, niin suosittelemme lämpimästi. Ihan jo senkin vuoksi, että veden päällä tasapinoilu on vähintäänkin kiehtovaa ja tuo treenaamiseen mukavaa vaihtelua!

 

Aamujumpan jälkeen suuntasimme kohti mökkiämme, jossa odotti aamupala. Luvassa ei kuitenkaan ollut mikä tahansa breku, vaan yes girlin PUUROBAARI. Baarista löytyi niin suolaisia kuin makeita täytteitä ja kokosimme puurobaariin sellaisia ruoka-aineita, mitä kannattaa syödä erityisesti kuukautisten aikaan. Kirjoittelimme siitä oman kattavan postauksen ja se löytyy täältä: Mitä kannattaa syödä kuukautisten aikana?

 

”the most beautiful thing a woman can wear is confidence”

 

Brekun aikana oli Adaman hyvinvointiluennon vuoro. Sen sijaan, että hän olisi luetellut meille tieteellisiä faktoja menkoista, niin toivoimme lähestyttävää aihetta ja luennon teemana oli itsevarmuus.

Adama puhui paljon kehonkielestä ja siitä, miten meidän keho kuvastaa meidän itsevarmuutta ja miten kehonkieltä voi käyttää kommunikaation työkaluna.

 

Heti alussa Adama pyysi meitä kaikkia tunnustelemaan omaa kehoa; miltä tuntuu tällä hetkellä? Kun oltiin havaittu nämä, niin hän pyysi meitä pistämään mieleen miltä meistä tuntui juuri sillä hetkellä.

 

Erikoista oli se, kun Adama pyysi meitä myös pohtimaan mitä teemme, kun olemme itsevarmoja ja rohkeita?

Voimme treenata itsevarmuutta kehittämällä mielenlaatuamme ja voimme vahvistaa itsevarmuutta muuttamalla kehonkieltä.

Luennon lopussa palasimme meidän alkuasentoihin, muutettiin sitä ja tunnusteltiin miltä uusi luennonjälkeinen – itsevarmempi – keho tuntuu.

 

Tsekkaa meidän Instagramista, tarinoiden kohokohdista kohdasta ”BOOTCAMP” Adaman vinkit itsevarmempaan oloon!

 

 

Meillä oli täydellinen aamu mökillämme ja girl talk eteni syvään päätyyn, kun jatkoimme jutustelua teemasta ja siitä, miten epävarmuus vaikuttaa omaan elämään. Vaikka saatamme vaikuttaa somessa hurjan itsevarmoilta, niin se ei kuitenkaan ole koko totuus. Meiltä kaikilta löytyy omat epävarmuuden aiheemme ja elämäntilanteet, jolloin kehonkielen tekniikkaa oltais tarvittu.

Parhaat luennot ja workshopit ovat mielestämme juurikin sellaisia, jotka luonnollisesti jatkuvat keskusteluna ja vaikka varasimme luennolle hyvin aikaa, niin päivän seuraavalle etapille tuli pieni hoppu!

 

 

Aamupalan ja luennon jälkeen laitoimme mökin pikaisesti pakettiin ja suuntasimme kohti Vierumäen Flowparkia. Hurjassa seikkailupuistossa itsevarmuutemme pääsi kunnolla koetukselle, kun liaanihypyistä ja vaijeriliu’uista oli selviydyttävä yksin.

Flowparkin seikkailuradat on rakennettu eläviin puihin vahingoittamatta niitä ja radoilla pääsee suorittamaan erilaisia tehtäviä oman taitotason mukaan. Ennen ratoja jokainen joutuu suorittamaan testiradan, jonka läpäistyään pääsee seikkailmaan itsenäisesti radoille. Kaikilla on myös turvavaijeri, jonka varassa tehtävät suoritetaan.

Tämä oli todella hurja kokemus meille pupupökyisille yes girleille, mutta seikkailu oli kaiken jännityksen arvoista. Tämän jälkeen oli ihanaa istua autoon raukeana ja suunnata takaisin kohti Helsinkiä.

 

Iso kiitos Vierumäen tiimille, kun piditte meistä extra hyvää huolta ja kiitos Vuokkosille, kun lähditte mukaan meidän kakkospäivään.

Isoin kiitos kuitenkin meidän tyttököörille: Sabina, Julia, Saranda, Eevi, Adama, NooraVilma ja yes girlin mamager Laura. Bootcampillä olisi ollut melkoisen paljon tylsempää ilman teitä. ♡♡♡

 

Onnelliset yes girlit kiittää ja kuittaa!

 

P.S. Kiinnotaisko teitä, jos järkättäis lukijoille vastaavanlainen tapahtuma?

 

Kuvat: Juuli Rönkä & Kriselda

6 comments

  1. Täältä löytyisi yksi mahdollisesti kiinnostunut jos ei aivan järkyttäviin lukemiin hinta nouse 🙂

  2. Todellakin kiinnostaisi, komppaan edellisiä: ehdottomasti kiinnostaisi olla messissä joku viikonloppu hinta-laatusuhteiltaan sopivaan hintaan. ☺️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*