Hohoho! Enää yksi yö jouluaattoon – how crazy is that!? Nyt viedään yes girlin viimeisiä ruokapostauksia tänä vuonna ja halusimme jakaa teidän kanssa jouluisen riisipuuron meidän nerokkaan glögi-taatelisoossin kanssa!

Riisipuuro on meille nostalginen ja pyhä joulusafka, jonka parhaiten osaa keittää meidän yes mummit. Halusimme päästä samoihin joulusfääreihin kuin lapsena, siispä keitimme riisipuuron kunnon vanhaan punaiseen maitoon kuten meidän mummit konsaan.

Hassua muuten, että maitopurkin kyljessä lukee nykyään ”Vanhanajan täysmaito”, kun vuonna nakki se oli pelkkä ”täysmaito”. 😀

Joka tapauksessa, vaikka blogit ovat pullollaan kookos- ja mantelimaitoon tehtyjä riisipuuroja (nekin yhtä hyviä), niin jouluna haluamme ehtaa kamaa.

Meidän ”vanhanajan” riisipuuron kylkeen kehitin vähän modernimman soossin: glögi-taatelikeiton. Jopa yes boy -Joonas (joka ei vapaaehtoisesti koskisi pitkällä tikullakaan taatelikeittoon) kehui soossia taivaalliseksi.

Kun jättää puurosta muuten sokerin pois, niin tänä meidän soossi tuo joulupuuroon tarvittavan loppusilauksen! NIIIN HYVÄÄ!!!!!

yes girlin Riisipuuro

♥ 1,5 dl riisipuuroa

♥ 3 dl täysmaitoa

♥ 1 tl vaniljaa (jauhetta tai uutetta)

päälle:

♥ kanelia

Glögi-taatelikeitto

♥ 3 dl glögiä

♥ 5-7 taatelia

➸ Keitä riisipuuro paketin ohjeiden mukaan ja säädä tarvittaessa maidon/riisin määrää. Lisää sekaan vanilja. Riisipuuron keittäminen vaatii kärsivällisyyttä, joten varo polttamasta pohjaan.

➸ Keitä glögi ja taatelit noin 5 minuuttia ja anna hetken jäähtyä. Heitä ainekset blenderiin ja sekoita sileäksi. Maistele ja lisää vettä tarvittaessa.

➸ Nauti riisipuuro kanelin ja glögi-taatelisoossin kera!

Nautinnollista ja rauhallista joulua! ♡

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*